Piikkilankaa

Luen toisinaan kirjeen uudestaan
Luen aina sen vaikka tahtois enää en
Siinä sanotaan; takaisin en saa
Sua nyt tai ehkä milloinkaan
Näen pisaran yhden tippuvan
Näen aina sen vaikka tahtois sitä en
Siihen tahrautuu sanat, kaikki muu
Häviää, mutta silloin havahdun

Niin paljon vain tahdoin rakastaa
Sydämeeni sain
Piikkilanka-aitaa aina kasvattaa
On turhaa kaikki tuo
Nyt sattuu piikit nuo
Eikä silloin haavat arpiakaan luo
Ei piikkilanka-aidat rauhaa mulle suo

Sua kiittää saan; annoit rakastaa
Sua vieläkin vaikka jatkaa tahtoisin
Tunne loputon tähän päättyvä on
Ehkä niin vielä nousee voimaton

Niin paljon vain tahdoin rakastaa
Sydämeeni sain
Piikkilanka-aitaa aina kasvattaa
On turhaa kaikki tuo
Nyt sattuu piikit nuo
Eikä silloin haavat arpiakaan luo
Ei piikkilanka-aidat rauhaa mulle suo

Näen pisaran
Yhden tippuvan
Näen viimeisen

Niin paljon vain tahdoin rakastaa
Sydämeeni sain
Piikkilanka-aitaa aina kasvattaa
On turhaa kaikki tuo
Nyt sattuu piikit nuo
Eikä silloin haavat arpiakaan luo
Ei piikkilanka-aidat rauhaa koskaan tuo